keskiviikko 17. elokuuta 2016

Koulu jatkuu

11.08.2016

Koulu jatkui työsalissa pakkelin sekä hiomapaperin kera. Työpäivät on ollut loman jälkeen pitkän tuntuisia mutta motivaatio opiskeluun on vielä iso. Perjantaista taitaa tulla lempparipäivä myös koulun suhteen. Liikunta ja Tuulikin pitämä työelämäntaidot on todella mielenkiintoista.

Työelämäntaitojen tärkeys tuli huomattua ensimmäisessä virallisessa kesätyössä Banssilla.
Toimin kesän loppusiivoojana rakennustyömaalla. Siivosin 2viikkoa hotelli Radisson blu seasidessä josta sain siirron Kivistön uudelle kerrostaloalueelle jossa siivosin erilaisia tiloja, mm Konehuoneistot, häkkivarastot, käytävät ja asunnot. Sieltä sain seuraavan siirron Kontulaan jossa olinkin vain päivän. Viimeinen työmaa oli jätkäsaaren kerrostaloilla jossa tein jonkinlaista pölynestoa kaksi päivää. Eli imuroin rakennustyömiesten hiomisen ja asennuksen aiheuttamia jälkiä. Työ oli raskainta kaikista työmaista mutta kaikki oli kokemuksen arvoisia. Työajat tuli todella tärkeiksi ja joka aamu kun herätys soi 05.15 ei auttanut jäädä nukkumaan. Kesä meni liian nopeasti mutta töiden sijaan välillä olisi voinut tulla jatkamaan kalusterakennusta yms :D

Nyt pitää yrittää psyykata itsensä huonoinakin päivinä selviämään kouluun ja panostamaan aineisiin. Muutama numero voisi nousta 2-3:Seen ja poissaolot vähentyä reippaasti mutta muuten koulu on sujunut hyvin ja hyvillä mielillä kakkosluokalle. Aloitan työt lastenhoitajana osa-aikaisesti koulun ohella ja toivon että se ei vie voimia opiskeluilta. :)


keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Seinähylly

Siskoni ja hänen miehensä kaipaisivat keittiöön jotain pientä ja yksinkertaista hyllyä jonka sitten toteutin viimeisillä tunneilla. 

Hyllyt -maalattuja MDF-levyjä
Helmet- 1€/kpl Paperinauha Seinäjoki
Köysinaru- Minimani Seinäjoki 

Aluksi hyllyjen piti olla valkoisia mutta taitajakisojen takia päädyin maalaamaan hyllyt. Hylly ei ole yhtä sievä kun mallikuva mutta ihan kiva siltikin. Toivottavasti kelpaa pariskunnalle tai pitää laittaa omalle seinälle:D 



torstai 17. maaliskuuta 2016

kaappien kokoaminen

Koulussa yksi päivä koottiin pari asiakkaan kaappia. Tehtiin se sillä porukalla joka oli koulussa ja kerrankin tuntui että ehkä meillä on jotain mahiksia vielä hyvään ryhmähenkeen. 
Aamulla kauhistelin niittipyssyä mutta noissa niittasin eniten :D Se olikin ihan kivaa.
Käydään kuulemma vielä asentamassa ne asiakkaalle joten siitä sitten lisää myöhemmin.



Ruokapöytä ja sohvapöytä



Pöytien valmistus 
Materiaalit: koivu (jalat) mdf-levy (kannet) 
Poratapit ja ruuvit 

Valmistus oli mielenkiintoista, rasittavaa, helppoa ja vaikeaa :D 
Eli kiva projekti! Pöytien hinnaksi jäi hitusen alle 40e joten 
todella kannattavaa !